Ensimmäinen adventtisunnuntai

Tänään on ensimmäinen adventtisunnuntai. Se tarkoittaa sitä, että tästä päivästä alkaa virallisesti joulun aika. Itse olen aina ollut jouluihminen, mutta jotenkin en vain ole saanut oikeaa joulufiilistä moneen vuoteen. Onneksi fiilis on löytynyt aina silloin, kun on päästy maalle mun vanhempien luokse. Ei väliä, onko menty aattona vai päivänä, mutta siellä - lapsuuden kodissa - se joulufiilis kuitenkin on. Eli nykyisin odotan joulussa oikeastaan eniten sitä, että pääsen vanhempieni luokse. Monesti siellä on, toki muulloinkin kuin jouluna, melkoinen vilinä, jos veljet lapsineen sattuu paikalle. Sitten jos vielä nuoremman veljen vaimo ja koirakin on mesoilla, niin terve! Ei muuten puutu vauhtia eikä vaarallisia tilanteita! :D Sinällään elämä on helpottanut Jaden tähdeksi taivaalle siirtymisen myötä, että Rikkihän tulee kaikkien kanssa toimeen. Niinpä nyt todellakin voidaan mennä vanhempien luo yhtä aikaa pikkuveljen perheen kanssa, heilläkin kun on koira.

Vähän eksyin taas raiteilta, joten palataanpas tähän adventtisunnuntaihin. Ulkona on ihan talvinen kelikin, pakkasta jokunen aste ja - Rauno Repomiehen laulun sanoin - "lunta tuiskaa, diakelkka luistaa, kili-kili-kellot soi...". No joo, siis lunta sataa. Ensimmäinen adventtisunnuntai tarkoittaa myös sitä, että kaupungilla on tänään joulukadun avajaiset ilotulituksineen

Sokoksen tarjoama ilotulitus
ammuttiin Kolmikulman katolta

ja meillä kotona laitellaan jouluvaloja ikkunoihin. Nyt täytyy lähteä käyttämään koira pihalla, jotta pääsen pakkaamaan kameran jalustoineen autoon ja saan ehkä "kyliltä" sen verran hyvä paikan kuvata tulitusta, että on edes jonkinlaisia mahkuja onnistua.

Keli oli ihan järkyttävä! Tuuli kylmästi
ja lunta satoi vaakatasossa.

(Tästä eteenpäin teksti on kirjoitettu ja kuvat lisätty 29.11.)
No joo! Sinne siis kaupunkiin hyvissä ajoin, että varmasti saa kunnollisen paikan kuvata. Eli tämä "hyvissä ajoin" tarkoitti reilua tuntia ennen tulituksen alkua. Oli ihan järkyttävä keli, kun tuuli ainakin 178 000 m/s ja lunta satoi vaakatasossa. Siellä sitten miehen kanssa saapasteltiin Kävelykatua edes takaisin ja mietittiin, missä olisi hyvä paikka kameralle.

Aren aukiolta löytyi sitten hyvä, suht suojaisa paikka. Mutta koska ajattelin perustaa leirin juuri tuohon paikkaan, piti pyörähtää nopeasti kysymässä lupa "paikan", elikäs terassin omistavalta baarilta, että saanko pistää kamerakalustoni heidän terassilleen? Sain luvan, joten eipä muuta, kuin jalustaa kasaamaan ja tasapainottamaan. Just kun saatiin jalusta balanssiin, hoksasin, että palikka, jolla kamera kiinnitetään jalustaan, on kotona! :D Että sillä tavalla! Eikä muuten ole ensimmäinen kerta, kun näin käy. Mies siitä mulle vähän mainitsikin, joten katsoin parhaaksi kotiin tultua kiinnittää tämän osan suoraan jalustaan, niin on varmasti jatkossa matkassa. :D Tarkoitus oli siis kuvata ilotulitusta pitkällä valotusajalla jalustalta. Tarkoitus oli siis vähintäänkin loistava, mutta se toteutui sitten lyhyellä valotusajalla käsivaralta. :D Eli kuvat eivät kestä lähempää/suuremmassa koossa tarkastelua. ;)

Eipä muuten ollut kovin helppo homma päästä Sokoksen parkkihallista pois kun kotiin lähtö koitti! Siitä, kun maksat pysäköinnin, sulla on 15 min. aikaa ajaa auto pihalle hallista. Meillä oli auto kolmannessa kerroksessa. Ei tullut halliin ajaessa mieleenkään, että sinne saattaa meidän jälkeen tulla "muutama muukin". Kun tulituksen jälkeen mentiin oman auton tasanteelle, pysäköintikassalle oli varmaan 10 metrin jono! Lisäksi pois lähteviä autoja seisoi jonossa, eikä jono liikkunut mihinkään.... Lopulta meillä kesti 25 min. päästä pois hallista. Mutta kun se lipuke on voimassa sen 15 min... No, portilla puheyhteys valvomoon ja selittämään tilanne "Lippu on menny vanhaks...". Valvomosta avattiin portti ja päästiin ulos. Miehen kanssa vähän kritisoitiin keskenämme sitä, että miksi valvomo ei avannut porttia pysyvästi, koska veikkaan, että monella muullakin oli sama ongelma.

Tämmönen ruttuturpa oli tullut myös
katsomaan tulitusta hienossa punaisessa
palttoossaan. En vain kuollakseni-
kaan muista kaverin ikää tai nimeä,
mutta pentubokserista kuitenkin oli kyse.
Kaverina sillä oli 9-vuotias
saman rodun edustaja
(jonka tassut näkyvät taustalla).

Joulukadun avajaisissa oli muuten yllättävän vähän porukkaa! Ehkä kehnolla kelillä oli osuutta asiaan. Muistan, että joinakin vuosina Kävelykadulle ja Aren aukiolle ei ole meinannut sekaan mahtua.



Kun vihdoin päästiin kotiin, päätin kaivaa omatkin jouluvalot esille. Niitä nyt ei järin paljon ole ja ne oli nopeasti "asennettu" paikoilleen. Kuvan valokartio vaihtaa joka vuosi paikkaansa, riippuen ihan siitä, mihin se milloinkin mahtuu. :D Tänä vuonna sen paikaksi valikoitui olosuhteiden pakosta terraarion päällinen, joka toimii myös - laiskan talon emännän takia - puhtaiden pyykkien säilytyspaikkana...

Perinteinen kynttelikkö on mielestäni
tosi kaunis!

Äidin tekemät joulukellot

1990-luvun puolivälissä mun äiti innostui tekemään lampunvarjostimia. Lapsuuden kodissa ei ole kovinkaan monta "tehdasvalmisteista" varjostinta, vaan äiti teki jokaiseen huoneeseen itse varjostimet. Kehikot hän osti valmiina. Koti kotoa löytyy kattolampuille, jalka- ja pöytälampuille, seinälampetteihin jne. uniikit, äidin tekemät varjostimet. Äiti teki varjostimia myös sukulaisille. Kuvassa olevat joulukellot on luonnollisesti äidin käsialaa. Iskä entisenä sähköasentaja sitten sähköisti äidin tekemät lamput. Koska itse olin tuohon aikaan, kun äiti harrasti varjostimia, reilusti alle 20, on aika luonnollista, että mulle ei ole noita varjostimia päässyt kertymään. Nuo kellot taitaa olla mummon peruja.

Kellot kuvattu sisältä.

Äidillä taitaa olla jemmassaan joitakin kangasrikkoisia varjostimia. Muistelisin, että sieltä löytyy ainakin makuuhuoneen lukulamppujen varjostimet. Jospa hän ehtisi sitten eläkkeelle jäätyään tehdä niistä meidän makuuhuoneeseen varjostimet. Koska meidän makuuhuoneesta puuttuu ns. lukuvalot, jotka nekin on olleet vuosia hankintalistalla. :D