Kuka Jade oli?

Nimi: Evergrey's Crownlessempres

Rotu: saksanpaimenkoira

Sukup.: narttu

Väri: musta ruskein merkein

Synt.: 22.8.2007

Kuollut: 9.10.2016

Kasvattaja: kennel Evergrey's Riitta ja Jarmo Vainiontaus

Isä: Quantas von der Schanzlache

Emä: Brenda

Terveys: AC/00

Tulokset: Avo ERI/AVK4

Jade jalostustietojärjestelmässä

Jade näki päivänvalon yhdessä sisarustensa Carloksen (Carlos), Carinan (Riina) ja Cheyennen (Xena) kanssa naapurissamme. Sen takia Jadeen muodostuikin erityinen tunneside, koska sen elämää pääsi seuraamaan läheltä ihan ensi hetkistä lähtien.

Jade ehkä n. 10 viikkoa

Jade oli hyvä ensimmäinen saksanpaimenkoira, vaikka siinä omat "puutteensa ja vikansa" olikin. Jadea vaivasi pennusta asti hiiva, alussa korvissa leviten sieltä tassuihin ja kainaloihin. Lisäksi Jade vihasi muita koiria! Pahinta siinä oli ehkä se, että toisen koiran nähdessään se ei edes varottanu vaan olisi mennyt suoraan päälle, kuin yleinen syyttäjä, jos olisi päässyt. Kerran pääsi ja rei'itti naapurin koiraa yli 300 euron edestä... Ihmisiä Jade rakasti yli kaiken. Jade toimitti kotona myös ovikellon virkaa, sillä kukaan ei ovesta sisään päässyt ilman pystyyn haukkumista. Ei edes kotiväki. :)

Rikki tuli meille Jaden ollessa vajaa 3-vuotias. Alussa pentu suorastaan ällötti sitä ja se teki pennulle hyvin selväksi, että kaikki lelut ovat sen. Nopeasti Jade kuitenkin pentuun tottui ja oli hauska seurata, miten se antoi pennun "alistaa" itseään käymällä selälleen ja antamalla pennun purra kurkkuaan. Mutta sitä mukaa, kun Rikki kasvoi, Riksun "oikeudet ja velvollisuudet" koirien keskinäisessä hierarkiassa muuttuivat. Tappeluita niillä ei yhtä lukuunottamatta kuitenkaan ollut, jos nyt ei leikkimielistä jähnäämistä lasketa. Jähnäämistä ne sitten harrastivatkin monta kertaa päivässä.

Nuori Jade, jolloin se oli vain
yhtä korvaa ja jalkaa

Viime keväänä (2016) käytin Jaden eläinlääkärissä, koska sen tissi oli jotenkin omituinen. Vein Jaden AlmaVetiin Suvin tutkittavaksi. Suviin olin tutustunut Riksun tiineysultrien yhteydessä hänen työskennellessään Animagissa. Suvi kopeloi Jaden ja totesi hyvin suurella todennäköisyydellä sillä nisäkasvaimen. Varmaksi ei osannut saanoa, koska Jade juoksi sillä hetkellä ja nisäkudos oli hormoonien takia turvoksissa. Suvi suositteli sterilisaatiota, mutta rehellisyyden nimissä meikäläisen finanssipuoli ei antanut leikkauksen vertaa periksi. Sovittiin kuitenkin, että tulen Jaden kanssa uudelleen käymään, kun juoksut loppuvat.

No kesä tuli ja meni, oli lomia ym. Syksyn kynnyksellä sain aikaiseksi viedä Jaden uudelleen kopeloitavaksi. Nisäkasvainhan se... Istuin pitkähkön tovin Suvin huoneessa ja keskustelimme mahdollisista hoitovaihtoehdoista. Sanoin Suville, että en leikkauta, koska Jade kävi jo 9:ttä vuotta, sitä oli hiiva kiusannut koko iän ja sillä oli käytösongelmia vieraiden koirien kanssa. Lisäksi mulla ei valitettavasti ollut varaa sterkkaukseen. Suvi ymmäräsi kyllä ja tulimme siihen lopputulokseen, että Suvi määrää Jadelle jotain kipulääkettä (nimeän en muista, mutta M:llä alkoi), jonka on todettu vaikuttavan joihinkin kasvaimiin pysäyttämällä niiden kasvun. Kontrolliaika sovittiin n. kuukauden päähän, kun ensimmäinen lääkepullo olisi käytetty.

Elämä jatkui päivä kerrallaan Jaden ollessa oma itsensä. Olin valmistautunut siihen, että Jade mennä porskuttaa enää tulevaan kevääseen. Jälleen tuli juoksut, eikä niissäkään ollut mitään kummallista. Pari viikkoa juoksujen loppumisesta, sunnuntaipäivänä (tietenkin) kiinnitin huomiota siihen, että Jade nuoli itseään aika paljon ja kävi tiuhaan juomassa. Tiesin, että jotain on vialla. Peilasin asiaa yhden ystäväni kanssa, joka kertoi, että varmaankin kohtutulehdus (hänellä oli kokemusta narttunsa kahdesta kohtutulehduksesta). Mies googlaili ja tuli samaan tulokseen. Nuoleminen lisääntyi ja lisäksi alkoi läähätys. Nopeasti tulin siihen tulokseen, että en voi odottaa maanantaihin, vaan koira on saatava lääkäriin heti. Konsultoin vielä pikaisesti Suviakin. Tein raskaan päätöksen yksin, koska mies ei ollut sillä hetkellä kotona. Soitin päivystävälle klinikalle, josta kertoivat että voimme tulla vaikka heti. Otin Jaden mukaan, jäin pihalla suustani kiinni parin naapurin kanssa, joille kerroin tilanteen ja itkin samalla silmiä päästäni. Laitoin Jaden autoon, otin miehen matkan varrelta kyytiin ja niin läksimme kohti klinikkaa.

Minun ihana, rakas, kaunis Jade 💓

Klinikan odotustilassa oli toinenkin koira. Jaden kanssa jäätiin suosiolla vähän kauemmaksi, mutta eipä tuo paljon jaksanut kiinnostua toisesta otuksesta. Kerran haukahti ja kävi sitten maate. Kohtutulehdus näyttää vievän koiran huonoon kuntoon todella nopeasti! Toimenpidehuoneessa Jadelle annettiin esirauhoitus. Ja sitten taas odoteltiin. Ja itkettiin. Ja odoteltiin. Ja itkettiin vähän lisää... Hoitaja tuli huoneeseen ja ajoi Jaden etujalasta karvat tarkoituksena laittaa kanyyli suoneen. Mutta hänpä ei suonta löytänytkään! Hoitaja sanoi, että hän pyytää lääkärin. Eli odottelu jatkui. Kun lääkäri tuli huoneeseen, hän pyysi meitä nostamaan Jaden tutkimuspöydälle. Kun miehen kanssa nostimme Jaden lattialta, valahti sen kohdusta varmaan pari desiä märkäistä nestettä. Hyi. Eläinlääkäri sanoi, että jollei hän löydä suonta, hän laittaa "lopetusaineen" suoraan sydämeen. Ihan hirvee paikka! Ryntäsin vielä kerran Jaden kaulaa vasten itkemään. Maksettiin kassalla ja lähdettiin pois. Vasta viikon päästä pystyin ottamaan kuitin pois autosta ja lukemaan sen.

Ainoa asia, mitä ehkä vähän jäin katumaan, oli se, että Jade laitettiin yhteistuhkaukseen. Mutta nyt tytöllä ei ole enää minkäänlaisia kipuja eikä tuskia ja se on pääasia. Kysyin vielä jälkeen päin Suvilta tuosta suonien löytymättömyydestä - johtuiko se rauhoituksesta vai siitä, että Jade oli jo niin huonossa kunnossa. Suvi sanoi, että mahdollisesti molemmista, että eläimet rauhoitetaan ennen eutanasiaa tosi syvään, etteivät tajua mistään mitään.

Sunnuntain lisäksi maanantai meni vielä itkiessä, mutta nopeasti suru kuitenkin helpotti - ehkä siihen auttoi Riksu. Toki Jadea on vieläkin ikävä, mutta nyt sitä voi muistella itkemättä.