Heippa! Töissä on nyt sen verran tylsää, että on aikaa katsoa Lahden MM-kisoja ja kirjoittaa blogiin. :D
Ei ole ihan putkeen mennyt nämä hiihtokisat Suomen kannalta. Karvaimmalle maistui kyllä miesten parisprintin pronssisija! Täytyy toivoa, että Suomelle tulisi vielä jäljellä olevilta matkoilta jonkinlaista menestystä. Tsemppiä Suomen joukkue!
Viime viikon sunnuntaina mut valittiin taloyhtiön talotoimikuntaan. Talotoimikunta tarkoittaa vuokrataloissa samaa asiaa, kuin osaketaloissa taloyhtiön hallitus. En ole ennen moisessa hommassa ollutkaan, että ihan mielenkiinnolla odotan, mitä tuleman pitää. :)
Oletko katsonut Putousta? Mikä on suosikki hahmosi? Minusta kaikki ovat ihan hyviä, mutta kyllä taitaa Aina Inkeri Ankeinen vetää pisimmän korren. Ihan loistava hahmo Pilvi Hämäläiseltä. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että meidänkin talosta löytyy yksi Aina Inkeri Ankeinen. ;)
Nikotteluja
Blogi toimii ikään kuin päiväkirjana. Täällä voit lukea saksanpaimenkoiramme Riksun elämästä, tuskailustani opetellessani uusia villasukkamalleja, hermojen menetyksestäni väkertäessäni isoäidin neliöitä ja turhautumisestani opetellessani kuvaamaan järkkärillä. Tervetuloa!
keskiviikko 1. maaliskuuta 2017
keskiviikko 8. helmikuuta 2017
Kiirettä pukkaavinaan
Onpa mennyt piiiiiitkä aika edellisestä postauksesta! On vaan ollut niin kiire olevinaan, ettei ehdi mukamas kirjoitella. Mutta kun päivät istuu töissä koneella, ei paljon enää viikonloppuna kiinnosta kotona koneella istua.
Mitäs tässä nyt onkaan ehtinyt tapahtua?! No, juniori on nyt virallisesti teini-ikäinen, jätkä täytti 13 vuotta tammikuun loppupuolella. Otin tyypistä "viralliset" 13-vuotiskuvat. Oikeasti sain hyvä tilaisuuden treenata kohteen valaisua ym. valokuvaukseen liittyvää. Alla oleva kuva on valaistu katon kautta. Minusta onnistui ihan hyvin, lukuun ottamatta leuan alle muodostunutta varjoa. Toisaalta siltä ei voi välttyä, kun valo tulee ylhäältä.
No, kovin pitkävartiset sukista ei tullut ja oikeastaan ilman sinisen kirjavaa lankaa niistä olisi tullut oikeastaan aika nätit. Neuloin sukat kolmella erivärisellä raitalangalla. Oikean puoleiset sukat tilasi miehen kaveri. Tai oikeastaan juttu meni niin, että kysyin häneltä, tarvitseeko hän villasukkia. Sain nimittäin yhdeltä kaverilta muovikassillisen täysiä lankakeriä! Sukkien saaja valitsi värit ja minätyttö neuloin. :) Tuommoiset niistä sitten tuli. Miehen kaveri oli kyllä enemmän, kuin tyytyväinen ja ihmetteli, että miten olen oikein osannut tehdä just eikä melkein sopivat. Jämälankoja on kertynyt niin hillittömästi, että päätin vihdoin tehdä myös itselleni sukat. Niistä muuten tulikin sitten oikein riemunkirjavat!
Mitäs tässä nyt onkaan ehtinyt tapahtua?! No, juniori on nyt virallisesti teini-ikäinen, jätkä täytti 13 vuotta tammikuun loppupuolella. Otin tyypistä "viralliset" 13-vuotiskuvat. Oikeasti sain hyvä tilaisuuden treenata kohteen valaisua ym. valokuvaukseen liittyvää. Alla oleva kuva on valaistu katon kautta. Minusta onnistui ihan hyvin, lukuun ottamatta leuan alle muodostunutta varjoa. Toisaalta siltä ei voi välttyä, kun valo tulee ylhäältä.
Sukkia on tullut tehtyä taas monenlaisia. Veteraanisukkaprojekti on saatu neulomisen osalta päätökseen. Ryhmän "johdolla" on jäljellä "enää" sukkien jako. Jäätävä projekti, ei voi kuin nostaa hattua projektin vetäjille! Itse sain aikaiseksi neuloa kolme paria veteraanien juhlasukkia. Ajattelin sen niin, että neuloin yhden parin/perheemme jäsen. Toisaalta voidaan ajatella niin, että neuloin sukat molempien pappojeni muistoksi ja yhden parin "tuntemattomalle sotilaalle".
![]() |
Pappojen haudoille vien minisukat |
Koska veteraanisukista jäi lankoja, ajattelin neuloa molempien pappojeni haudoille minisukat. Visio on, että liitän sukkien mukaan jonkin kiitosviestin ja valkoisia ruusuja. Äiti varmaan voi sitten toimittaa sukat ja ruusut haudoille, koska itse en asu samalla paikkakunnalla. Pitäisi äitiltä kysyä pappojen syntymäpäivät - eikös ne olisi hyvät päivät toimittaa sukat papoille?
Muutamat tilaussukatkin tuli tehtyä. Vasemman puoleiset tilasi naapuri. Toive oli pitkistä, susirumista sukista.

Värien järjestystä tai raitojen leveyksiä en suunnitellut etukäteen, mutta sen verran pidin huolta, että sukissa toistuu samat värit. Ei sitten tullut pieneen mieleenkään, että solmimalla päätellyt langat saattavat ehkä hivenen painaa jalkapohjassa... Nooo, hyvät sukat kotona pidettäväksi. :)
Semmosta tällä kertaa. :)
Tunnisteet:
juhlasukka,
jämälangat,
kiire,
pappa,
projekti,
teini,
tilaussukat,
valokuvaus,
veteraanisukat,
äiti
keskiviikko 4. tammikuuta 2017
Kuvaton postaus
Nyt ei ole kuvia laitettavaksi, joten kirjoitan ihan lyhyen merkinnän. Oikeastaan mulla ei varsinaisesti ole edes mitään asiaa tai kerrottavaa. :D
Miten sun uusi vuosi vaihtui alkoi? Mulla se vaihtui ja alkoi lenssun kourissa. Kuumetta ei ollut, pientä sahaavaa lämpöilyä lukuun ottamatta. Kiduttavaa! Joulun jälkeinen lomakin on taputeltu ja nyt loman jälkeen taas töissä. Rauhallista on työmaallakin, toistaiseksi. Kunhan kevätkausi starttaa 9.1., alkaa laskutushässäkkä.
Ai niin! Niistä joululahjasukista piti sanomani muutama sananen. Veljen perheelle tekemäni sukat olivat kuulemma tosi hyvät ja broidilla on mulle "jossain vaiheessa yks sukkaprojekti, kerta osaat noin hyvin tehä". Heh, no kiitos, kiitos! No ne Olga-sukat sitten, pienethän ne äitille oli. :/ Äiti sanoi laittavansa ne johonkin myyjäisiin tms., ihan ok. Lupasin äitille, että teen uudet, samanlaiset, oman jalan mukaan. Ne varmasti mahtuu äitillekin. Ja kah! Toinen on nyt valmis ja parikin sille terää vaille. En tiiä, mikä nyt on, kun ei oikein sukat meinaa onnistua, nimittäin näistä uusista Olgista tein jopa omaan jalkaan liian isot! Ei paljon, mutta vähän. Ja koska inhoan purkamista yli kaiken, en sitten korjannut... Pitää äitille sanoa, että jos ne liian isot on, korjaa.
Semmosta. Näin siis on uusi vuosi alkanut täällä näppiksen ääressä. :)

Hyvää alkanutta vuotta 2017!
Ps. Se muuten alkoi Suomen 100-vuotisjuhlavuosi. Nyt on syytä juhlaan, eiks je?
Tunnisteet:
flunssa,
joulu,
joululahjasukat,
juhlavuosi,
kuume,
lenssu,
loma,
lämpöily,
olga-sukat,
Suomi 100 vuotta,
työmaa,
uusi vuosi,
äiti
tiistai 27. joulukuuta 2016
Lamppu syttyy
Kävin jouluna lapsuuden kodissa. Aikaisemmissa merkinnöissä olen kertonut äitini tekemistä lampunvarjostimista. Itsellänikin on mummon peruja kellot. Joulun pyhinä sain aikaiseksi "dokumentoida" nuo äitin tekemät varjostimet. :) Jonkin verran niitä on äitillä jemmassa odottamassa uudistusta. Mutta tulipahan kuvattu esillä olevat. Jostain syystä kuvat ovat tosi kohinaisia, pahoittelen. Ilmeisesti kamerassa on ollut päällä jotkin omituiset asetukset.
Tuollainen pöytälamppu on sohvan kulmapöydällä olohuoneessa. Alemmassa kuvassa on varjostimen yksityiskohta: rypytetty kangas (sanottiinkohan sitä auringoksi?) ja ruusu lehtineen.
Kaikki varjostimet ovat kehikoita lukuun ottamatta puhdasta käsityötä. Ensin kehikko päällystetään kanttinauhalla, jonka jälkeen kehikkoon kiinnitetään varjostimen kangas nuppineuloilla. Jos varjostimeen tulee vuori, vuorisilkki kiinnitetään luonnollisesti ensin.
Kangas pitää pingottaa tosi tiukkaan ja kun se on saatu paikoilleen niiden nuppineulojen avulla, sen jälkeen kangas ommellaan käsin kehikkoon kiinni. Kun kangas on ommeltu, on saumojen päälle aika kiinnittää koristenauhat. Ne liimataan. Teoriassa varjostimet on ihan helppo tehdä, mutta kyllä niiden teko aikaa ja kärsivällisyyttä vaatii! Esimerkiksi tuosta isosta jalkalampusta muistan äitin sanoneen, että ei enää ikinä tee toista samanlaista! Se oli tosi isotöinen. Joulun aikaan, kun noista äitin kanssa puhuin, hän kertoi, että tuossa telkkarin takana olevassa varjostimessa on reikä, kun isoista olohuoneen ikkunoista on aurinko vuosia päässyt porottamaan varjostimeen ja haurastuttamaan kangasta. Mutta äiti ei kuulemma ala sitä korjaamaan, eli se todellakin kertoo työn haasteellisuudesta tuon varjostimen kohdalla.
Myös yksinkertainen on kaunista. En äitiltä tullut kysyneeksi, ovatko nuo yllä olevat varjostimet samanlaisia, mutta kyllähän nuo kuvasta päätellen voisivat vaikka ollakin. Toinen toimii pöytälamppuna eteisessä ja toinen on seinällä olohuoneessa.
Ikkunaan laitettavien jouluvalojen lisäksi äiti on tehnyt osaan makuuhuoneista ihan tavallisia ikkunavalaisimia - tai siis varjostimia. Monet makuuhuoneiden varjostimista on päällystetty verhokankailla. Joten ikkunassa on samaa kangasta olevat verhot, mitä huoneessa valaisimet.
Tuo ylläoleva kupukin on tehty verhokankaasta. Tuosta kankaasta äiti on ommellut myös verhot porukoiden makkariin. Kun kupuun pisti valot, kankaan kuviointi erottui.
Tuollaiset äitillä ja iskällä on ns. lukuvaloina sängyn yläpuolella. Samaa verhokangasta, kuin ikkunavalokin. Eikä muuten riittänyt, että äiti teki varjostimet jokaiseen huoneeseen - lähes kaikkiin useamman, kuin yhden. Hän teki myös sukulaisille lahjoiksi, lähinnä noita jouluvaloja (niistä vähän alempana).
Tottakai meillä jokaisella neljällä sisaruksella oli omat huoneet. Tai no, ei ollut ihan aina: Kotitalossa on neljä makuuhuonetta. Kun olin ihan pieni, yksi oli peräkammaripoika-enon ja yksi oli mummon. Isommat sisarukset jakoivat yhden huoneen ja minä vanhempien makuuhuoneen. Kun pikkuveli syntyi, mummo "teki tilaa" perheen nuorimmalle siirtymällä ajasta ikuisuuteen. Tämä mahdollisti sen, että isosisko sai oman huoneen, eikä hänen tarvinnut enää jakaa huonetta isoveljen kanssa.
Kun eno kuoli, isoveli siirtyi hänen huoneeseen ja me pikkuveljen kanssa jaoimme isoveikan vanhan huoneen. Kun isosisko sitten aikanaan muutti omilleen, siirryin minä hänen huoneeseensa. Yllä olevassa kuvassa on huoneeni kattovalaisimen varjostin, verhokankaasta luonnollisesti.
Huoneessani on myös ikkunavalaisin. Kuva vähän vääristää värejä, enenmmän varjostin on marjapuuron värinen ja kangas samettia. Kuten tarkkasilmäinen huomaa, on kangas repeytynyt useastakin kohdasta. Sänkyni yläpuolella oli myös ns. lukulamppu, joka oli tehty samasta kankaasta, kuin tuo ikkunavalo.
Isoveljen huoneen varjostimessa on hyvinkin graafisia muotoja. Sopi(i) mielestäni hyvin pojan huoneeseen. Tämäkin on tehty verhokankaasta, joskin kuvista ei saa minkäänlaista käsitystä kankaan kuvioinnista...
Tuollainen joulutähti oli pikkuveljen huoneen ikkunassa. Näkyy nätisti ulos, koska huone on talon julkisivulla. Kuva ei taaskaan kerro ihan kaikkea (kuka lienee ottanut näin surkeita kuvia...?), mutta kyllä tässäkin varjostimessa on rypytys ja keskellä ruusu + lehti. Tällainen tähti oli myös mummolla, mutta pikkuveli taisi saada sen.
Yllä on eräs kellomalli, joskaan ei minusta (eikä äitistä) ole yhtä kaunis malli, kuin...
...tuo yllä oleva malli. Tuo keittiön ikkunassa oleva on tehty, kuten kuvakin kertoo, verhokankaasta. Onpa äitillä myös samanlaisesta kuosista tehty pöytäliinakin. :D Näitä kahta kellovarjostinta lukuun ottamatta kaikissa edellä olevissa varjostimissa näkyi olevan hapsureunus, mutta näissä kelloissa on tupsut. Omissa kelloissani on hapsut myös ja minusta ne on kyllä kauniimmat, kuin nuo tupsukat.
Toivottavasti äiti innostuu taas varjostimien teosta, kun jää eläkkeelle. :) Itse nimittäin odotan, että saisin jossain vaiheessa meidän makuuhuoneeseen "lukulamput". Ja makuuhuoneestahan tuli muuten mieleeni, että onhan mulla makkarissa vielä yksi äitin tekemä varjostin, joka on aikoinaan ollut pikkuveljen huoneen katossa. Ei nyt vaan satu olemaan siitä kuvaa... Yritän joskus muistaa kuvata sen ja laittaa tänne blogiin. :)
Tuollainen pöytälamppu on sohvan kulmapöydällä olohuoneessa. Alemmassa kuvassa on varjostimen yksityiskohta: rypytetty kangas (sanottiinkohan sitä auringoksi?) ja ruusu lehtineen.
Yksityiskohta |
Kaikki varjostimet ovat kehikoita lukuun ottamatta puhdasta käsityötä. Ensin kehikko päällystetään kanttinauhalla, jonka jälkeen kehikkoon kiinnitetään varjostimen kangas nuppineuloilla. Jos varjostimeen tulee vuori, vuorisilkki kiinnitetään luonnollisesti ensin.
Television takana on iso jalkalamppu |
Myös siinä on yksityiskohtana rypytys ja ruusu |
Kangas pitää pingottaa tosi tiukkaan ja kun se on saatu paikoilleen niiden nuppineulojen avulla, sen jälkeen kangas ommellaan käsin kehikkoon kiinni. Kun kangas on ommeltu, on saumojen päälle aika kiinnittää koristenauhat. Ne liimataan. Teoriassa varjostimet on ihan helppo tehdä, mutta kyllä niiden teko aikaa ja kärsivällisyyttä vaatii! Esimerkiksi tuosta isosta jalkalampusta muistan äitin sanoneen, että ei enää ikinä tee toista samanlaista! Se oli tosi isotöinen. Joulun aikaan, kun noista äitin kanssa puhuin, hän kertoi, että tuossa telkkarin takana olevassa varjostimessa on reikä, kun isoista olohuoneen ikkunoista on aurinko vuosia päässyt porottamaan varjostimeen ja haurastuttamaan kangasta. Mutta äiti ei kuulemma ala sitä korjaamaan, eli se todellakin kertoo työn haasteellisuudesta tuon varjostimen kohdalla.
Tämä nököttää eteisen puhelinpöydällä |
Tämä on olohuoneen seinällä |
Myös yksinkertainen on kaunista. En äitiltä tullut kysyneeksi, ovatko nuo yllä olevat varjostimet samanlaisia, mutta kyllähän nuo kuvasta päätellen voisivat vaikka ollakin. Toinen toimii pöytälamppuna eteisessä ja toinen on seinällä olohuoneessa.
Äitin ja iskän makuuhuoneen ikkunassa on tällainen |
Ikkunaan laitettavien jouluvalojen lisäksi äiti on tehnyt osaan makuuhuoneista ihan tavallisia ikkunavalaisimia - tai siis varjostimia. Monet makuuhuoneiden varjostimista on päällystetty verhokankailla. Joten ikkunassa on samaa kangasta olevat verhot, mitä huoneessa valaisimet.
Sama kupu valossa |
Ikkunavalon varjostimessakin on yksityiskohtana ruusuja |
Tuo ylläoleva kupukin on tehty verhokankaasta. Tuosta kankaasta äiti on ommellut myös verhot porukoiden makkariin. Kun kupuun pisti valot, kankaan kuviointi erottui.
On |
Off |
Tuollaiset äitillä ja iskällä on ns. lukuvaloina sängyn yläpuolella. Samaa verhokangasta, kuin ikkunavalokin. Eikä muuten riittänyt, että äiti teki varjostimet jokaiseen huoneeseen - lähes kaikkiin useamman, kuin yhden. Hän teki myös sukulaisille lahjoiksi, lähinnä noita jouluvaloja (niistä vähän alempana).
Tottakai meillä jokaisella neljällä sisaruksella oli omat huoneet. Tai no, ei ollut ihan aina: Kotitalossa on neljä makuuhuonetta. Kun olin ihan pieni, yksi oli peräkammaripoika-enon ja yksi oli mummon. Isommat sisarukset jakoivat yhden huoneen ja minä vanhempien makuuhuoneen. Kun pikkuveli syntyi, mummo "teki tilaa" perheen nuorimmalle siirtymällä ajasta ikuisuuteen. Tämä mahdollisti sen, että isosisko sai oman huoneen, eikä hänen tarvinnut enää jakaa huonetta isoveljen kanssa.
Minun huoneen, eli isosiskon huoneen, eli mummon huoneen kattovalaisimen varjostin. Verhokankaasta. |
Kun eno kuoli, isoveli siirtyi hänen huoneeseen ja me pikkuveljen kanssa jaoimme isoveikan vanhan huoneen. Kun isosisko sitten aikanaan muutti omilleen, siirryin minä hänen huoneeseensa. Yllä olevassa kuvassa on huoneeni kattovalaisimen varjostin, verhokankaasta luonnollisesti.
Huoneeni ikkunavalaisin |
Huoneessani on myös ikkunavalaisin. Kuva vähän vääristää värejä, enenmmän varjostin on marjapuuron värinen ja kangas samettia. Kuten tarkkasilmäinen huomaa, on kangas repeytynyt useastakin kohdasta. Sänkyni yläpuolella oli myös ns. lukulamppu, joka oli tehty samasta kankaasta, kuin tuo ikkunavalo.
On |
Off |
No sitten niitä aiemmin lupaamiani jouluvaloja! Sil vu plee!
Joulutähti |
Tuollainen joulutähti oli pikkuveljen huoneen ikkunassa. Näkyy nätisti ulos, koska huone on talon julkisivulla. Kuva ei taaskaan kerro ihan kaikkea (kuka lienee ottanut näin surkeita kuvia...?), mutta kyllä tässäkin varjostimessa on rypytys ja keskellä ruusu + lehti. Tällainen tähti oli myös mummolla, mutta pikkuveli taisi saada sen.
Keittiön ikkunassa... |
...verhokankaasta, kuten kuvasta näkyy |
Yllä on eräs kellomalli, joskaan ei minusta (eikä äitistä) ole yhtä kaunis malli, kuin...
...tämä |
...tuo yllä oleva malli. Tuo keittiön ikkunassa oleva on tehty, kuten kuvakin kertoo, verhokankaasta. Onpa äitillä myös samanlaisesta kuosista tehty pöytäliinakin. :D Näitä kahta kellovarjostinta lukuun ottamatta kaikissa edellä olevissa varjostimissa näkyi olevan hapsureunus, mutta näissä kelloissa on tupsut. Omissa kelloissani on hapsut myös ja minusta ne on kyllä kauniimmat, kuin nuo tupsukat.
Kellot hapsuilla |
Tunnisteet:
ikkunalamppu,
joulu,
joulun pyhät,
jouluvalot,
kattovalaisin,
kehikko,
käsityö,
lampunvarjostin,
lappu,
lapsuuden koti,
pöytälamppu,
seinälamppu,
valaisin,
varjostin,
verhokangas,
verhot,
yksityiskohta,
äiti
Sukkoo pukkoo
Tai oikeastaan pukkasi, ei pukkaa tällä hetkellä. :D Nyt kun joulu on ohi, voin vihdoin julkaista tekemieni joululahjasukkien kuvat ohjeineen!
Sukitin pikkuveljen perheen kokonaisuudessaan: Äidille ja tyttärelle samanlaiset sukat ja isille sitten ihan perussukat.
Kälylle ja veljen tyttärelle tein samanlaiset sukat. Erona äidin ja tyttären sukissa on (luonnollisesti koko) lanka ja harmaan sävy. Isommissa sukissa käytin lankana 7 veljestä ja pienemmissä Nallea. Kälyn sukat on neulottu 3,5 mm:n puikoilla, tätin pienen trinsessan sukat 2 mm:n puikoilla. Molempien sukkien varsissa on kuplaneuletta ja jalkapöydän päällä kerrosrivinousua. Kuplat ja kerrosrivinousu ovat mulle ihan uusia tuttavuuksia, mutta todella mukava neuloa, kunhan löysi sen kuuluisan punaisen langan!
Kuten isompien sukkien varresta voi huomata, virheitä sieltä löytyy ja sen vuoksi tein sitten toisenkin sukan varteen nuo virheet ihan tahallisesti. Ai niin! Isommissa sukissa on ristiin vahvistettu kantapää, pienemmissä ihan normaali, sileä kantapää. Sukat tein seuraavalla ohjeella:
Kun olet neulonut ensimmäisen kuplakerroksen, vaihda neulo vielä värillä A 1 krs kaikki o.
Eli kuplasukkien silmukkamäärä on syytä olla jaollinen 4:llä. Ensimmäisellä kuplakerroksella neulotaan 1 silmukka oikein, tehdään kupla, neulotaan 3 s o, tehdään kupla...
Toisella kuplakerroksella neulotaan 3 silmukkaa oikein, tehdään kupla, neulotaan 3 s o, tehdään kupla...
Kodin kuvalehden sivulla oli ihan äärettömän hyvä ohje tuohon kuplan neulomiseen! Sen avulla itsekin tajusin, miten ne oikein tehdään. Huomaa kuitenkin, että videolla neulotaan 8 välikerrosta, kun itse tein sukkiin 4. Lisäksi huomioi, että sukka neulotaan suljettuna neuleena, ei tasona kuten videolla.
Kun kulpakerroksia on sopiva määrä - joka on luonnollisesti verrannollinen sukan varren pituuteen - neulo nilkkaresoria X krs:ta. Itse neuloin nilkkaresorin äidin sukkiin 1o1n ja tyttären sukkiin 2o2n. Kun varsi on haluamasi pituinen, aloita kantalappu. Kantalappu neulotaan 1 ja 4 puikon silmukoilla, eli viimeisellä krs:lla neulo 4 puikon silmukat puikolle 1.
Eli oikean puolen ensimmäisellä kerroksella nostetaan joka toinen silmukka neulomatta ja neulotaan joka toinen silmukka oikein, kerros loppuun saakka. Krs:n viimeinen silmukka neulotaan o! Käännä työ. Nurjalla puolella nosta 1 silmukka neulomatta ja neulo loput nurin.
Toisella oikean puolen kerroksella nostetaan siis kaksi ensimmäistä silmukkaa neulomatta, muuten kerros tehdään samoin, kuin ensimmäinenkin oikea kerros. Kaksi viimeistä silmukkaa neulotaan o. Toista näitä kahta oikean puolen kerrosta vuorotellen ja neulo kaikki nurjat krs:t nurin. Muista aina puikon alussa, riippumatta siitä, kummalla puolella neuletta olet, nostaa ensimmäinen silmukka neulomatta!
Sitten jalkapöydän kerrosrivinousu. Se on helppo ja nopea tehdä! Kerrosrivinousun 1-2 kerrokset (tässä työssä):
Kerrosrivinousun 3. kerros:
Toista kerroksia 1-2 ja 3 vuorotellen tarvittava määrä. Tosiaankin helppoa ja nopeaa!
Sukitin pikkuveljen perheen kokonaisuudessaan: Äidille ja tyttärelle samanlaiset sukat ja isille sitten ihan perussukat.
Kerrosrivinousu-kuplaneulesukat:
![]() |
Sukat kälylle |
![]() |
Sukat tätin pienelle murulle |
Kuplaneule:
Lanka/väri A = pinkki
Lanka/väri B = harmaa
- neulo X kerrosta (krs:ta) 2 oikein, 2 nurin -joustinta värillä A
- neulo joustimen jälkeen vielä 2 krs:ta oikein
- vaihda lanka väriin B ja neulo 4 krs:ta oikein
- neulo värillä A 1 silmukka (s) oikein
- pudota seuraava (värin B) s puikolta ja pura silmukka 4 krs:ta alaspäin (väriin A saakka)
- neulo pudotettu s o värillä A
- neulo 3 s o värillä A
- pudota 4. s taas puikolta ja neulo kuten yllä
- jatka koko krs näin
Kun olet neulonut ensimmäisen kuplakerroksen, vaihda neulo vielä värillä A 1 krs kaikki o.
- vaihda lanka väriin B
- neulo taas 4 krs o
- neulo nyt värillä A 3 s o
- pudota seuraava (värin B) s puikolta ja pura s 4 krs:ta alaspäin (väriin A saakka)
- jatka koko krs näin
Eli kuplasukkien silmukkamäärä on syytä olla jaollinen 4:llä. Ensimmäisellä kuplakerroksella neulotaan 1 silmukka oikein, tehdään kupla, neulotaan 3 s o, tehdään kupla...
Toisella kuplakerroksella neulotaan 3 silmukkaa oikein, tehdään kupla, neulotaan 3 s o, tehdään kupla...
Kodin kuvalehden sivulla oli ihan äärettömän hyvä ohje tuohon kuplan neulomiseen! Sen avulla itsekin tajusin, miten ne oikein tehdään. Huomaa kuitenkin, että videolla neulotaan 8 välikerrosta, kun itse tein sukkiin 4. Lisäksi huomioi, että sukka neulotaan suljettuna neuleena, ei tasona kuten videolla.
Kun kulpakerroksia on sopiva määrä - joka on luonnollisesti verrannollinen sukan varren pituuteen - neulo nilkkaresoria X krs:ta. Itse neuloin nilkkaresorin äidin sukkiin 1o1n ja tyttären sukkiin 2o2n. Kun varsi on haluamasi pituinen, aloita kantalappu. Kantalappu neulotaan 1 ja 4 puikon silmukoilla, eli viimeisellä krs:lla neulo 4 puikon silmukat puikolle 1.
![]() |
1o1n-nilkkaresori ja ristiinvahvistettu kantalappu |
Kantalappu:
Aloita kantalapun neulominen. Itse en koe mitenkään merkitykselliseksi sitä, kummalla puolella neuletta on, kun aloittaa kantalapun teon.
- jos olet nurjalla puolella, nosta 1 s neulomatta ja neulo loput nurin
- jos olet oikealla puolella, nosta 1 s neulomatta
- neulo seuraava s o
- nosta 1 s neulomatta
- neulo seuraava s o
Eli oikean puolen ensimmäisellä kerroksella nostetaan joka toinen silmukka neulomatta ja neulotaan joka toinen silmukka oikein, kerros loppuun saakka. Krs:n viimeinen silmukka neulotaan o! Käännä työ. Nurjalla puolella nosta 1 silmukka neulomatta ja neulo loput nurin.
- oikealla puolella nosta 1 ja 2 silmukka neulomatta
- neulo 3 s o
- nosta 4 s neulomatta
- neulo 5 s o
- nosta 6 s neulomatta
Toisella oikean puolen kerroksella nostetaan siis kaksi ensimmäistä silmukkaa neulomatta, muuten kerros tehdään samoin, kuin ensimmäinenkin oikea kerros. Kaksi viimeistä silmukkaa neulotaan o. Toista näitä kahta oikean puolen kerrosta vuorotellen ja neulo kaikki nurjat krs:t nurin. Muista aina puikon alussa, riippumatta siitä, kummalla puolella neuletta olet, nostaa ensimmäinen silmukka neulomatta!
Kerrosrivinousu:
Sitten jalkapöydän kerrosrivinousu. Se on helppo ja nopea tehdä! Kerrosrivinousun 1-2 kerrokset (tässä työssä):
- neulo 3 s o
- nosta 4. s neulomatta
- neulo 3 s o
- nosta 4. s neulomatta
- jatka krs loppuun samalla tavalla
Kerrosrivinousun 3. kerros:
- neulo kaikki silmukat o
Toista kerroksia 1-2 ja 3 vuorotellen tarvittava määrä. Tosiaankin helppoa ja nopeaa!
Perusvillasukat:
Veli sai ihan perusvillasukat, lankana 7 veljestä ja 3,5 mm:n puikot. Tykkäsin tuosta langan väristä, se oli kiva.

Sukat veljelle
Olga-sukat:
Äitilleni ajattelin tehdä Olga-sukat Lankahelvetti -blogin ohjeella. Voi elämän kevät, että niistä tuli sitten muuten ihanat! Niin kaunis malli ja helppo tehdä! Malli ei vain jousta ollenkaan, joten tuolla ohjeella tehdyt sukat eivät mahtuneet mulle. Mutta mielessäni mietin, että helppohan tuota ohjetta on muokata.

Olga-sukat äitille
Olgien lankana käytin 7 veljeksen vaahtokarkki -lankaa. Ei ehkä ihan äitini väriset, mutta... Kauniit joka tapauksessa!
Tein vielä joulun jälkeen toiset Olgat, koska nuo joululahjasukat olivat äitille pienet. Ja tässä ohje, millä tein nämä isommat sukat:
Luo 16s/puikko (yhteensä 64 silmukkaa). Sulje työ (itse neuloin I puikon 1. silmukan oikein) ja aloita nurja neule. Neulo nurjaa 2 krs. Aloita sitten mallineule:
- neulo puikon 2 ensimmäistä silmukkaa kiertäen, eli takakautta oikein yhteen
- neulo 5 seuraavaa silmukkaa oikein
- tee langankierto
- neulo 2 s oikein
- tee langankierto
- neulo 5 silmukkaa oikein
- neulo 2 viimeistä silmukkaa oikein yhteen
Neulo koko kerros samalla tavalla. Seuraavalla kerroksella neulo kaikki silmukat (myös langankierrot) oikein. Vuorottele näitä kahta kerrosta.

Kaikki lahjasukat höyry-
tettynä keittiön
pöydällä

Sukat vyötettyinä

2 oikein 2 nurin,
7 veljestä,
joulu,
joululahjasukat,
kantalappu,
kerrosrivinousu,
kuplakerros,
kuplaneule,
käly,
lanka,
nalle,
olga-sukat,
perusvillasukat,
pikkuveli,
ristiinvahvistettu,
tytär,
vaahtokarkki,
äiti
torstai 22. joulukuuta 2016
Näin selviät jouluruuhkasta ruokakaupassa
Kun kävin tänään Prismassa, kiinnitin jostain syystä huomion kassaneitiin, jonka kassalla asioin. Kipinän tähän aiheeseen antoi juurikin kyseinen kassaneiti. Hän ei nimittäin hymyillyt. Eikä hän juurikaan katsonut silmiin. Näin selvästi, että hän olisi halunnut olla ihan jossain muualla, kuin siinä, missä sillä hetkellä oli.
Mainittakoon nyt, ennen kuin joku ehtii älähtää, että tämä ei ole moite ko. kaupalle tai ko. kassaneidille. Mainittakoon myös, että en ole kaupanalalla töissä, mutta olen kuitenkin joskus ajanut useamman vuoden taksia ja voin luvata, että se homma on ehkä vielä astetta järkyttävämpää, kuin kassaneitinä olo.
Rupesin oikein miettimään tätä jouluhässäkkää, mikä marketeissa on nyt kuumimmillaan. Hirveästi ihmisiä, joista osa tukkii käytävät pistämällä kärryt poikittain hyllyjen väliin kun jäädään vaihtamaan kuulumiset sen seinänaapurin kanssa. No hermojahan se kiristää - ei siis niiden, jotka tukkivat käytävät, vaan muiden kanssaihmisten. Ja sitä paitsi, miksi kaikkien pitää tunkea kauppaan aina samaan aikaan? Ne on auki aamuvarhaisesta iltamyöhään! Enkä usko, että 15 minuuttia ovien avautumisesta tai ennen niiden sulkemista käytävillä on kauheasti ruuhkaa. Voin tietysti olla väärässäkin...
#1 Älä tuki käytäviä, vaan vaihda kuulumiset ym. kotoa käsin vaikka sohvalta - puhelimella!
#2 Käy kaupassa johonkin muuhun aikaan, kuin klo 16-18!
Sitten siellä ihmispaljoudessa on niitäkin onnettomia, jotka ajattelevat hakevansa vain ihan nopeasti litran maitoa. Tai riisipuuroainekset. Voi voi, ei onnistu alle varttitunnin ruuhka-aikaan.
#3 Hae pienet ostokset lähikaupastasi. Siwa on yllättävän lähellä ja Sale on siellä missä sinäkin. Ja niin edespäin.
On tietysti niitäkin, jotka käyvät kaupassa töistä tullessaan, väsyneinä ja nälkäisinä. Heillä on monesti muassaan päiväkodista haetut lapset, jotka myös ovat väsyneitä ja nälkäisiä. Kun perheen piltillä menee hermot, kiristää se myös vanhempien pinnaa ja siinä samalla muidenkin kanssaostajien vanne kiristyy pään ympärillä.
#4 Älä mene kauppaan suoraan töistä! Hae vaikka siitä kohdan #3 lähikaupasta jotain pientä purtavaa perheellesi, vie lapset kotiin ja odota puoliso töistä. Syökää tätä "jotain pientä purtavaa", hengähdä hetki ja lähde vasta sitten kauppaan. Kellokin saattaa siinä vaiheessa olla vaikka lähempänä iltauutisia (kts. kohta #2). Jätä puoliso lasten kanssa kotiin! Tämä vaihtoehto on kaikille mukavin, eikä vähiten lapsillesi.
Jos kuitenkin päätät uhmata ruuhkaa ja mennä sinne markettiin hakemaan maitopurkin lasten kanssa heti töistä päästyäsi nälkäisenä ja väsyneenä tukkimaan käytävät jutellaksesi 10 vuotta samassa talossa asuneen naapurin kanssa, niin älä ainakaan pura kiukkasi, turhautumistasi, kuumuutta, nälkää, väsymystä, stressiä, vitutusta ym. epämiellyttäviä tunteitasi siihen kassaneitiin! Kassalla töissä oleva ihminen on ajatteleva ja tunteva olento! Hän on täysin syytön edellä kuvattuihin tunteisiisi. Hän on väärä ihminen, jolle voi avautua ruuhkasta marketissa (itsehän valitsi kauppareissusi ajankohdan), lanttulaatikon loppumisesta hyllyssä (asiasta voi mainita ko. osaston, eli elintarvikeosaston henkilökunnalle kauniisti tai laittaa vaikkapa asiallisen sähköpostin kyseisen marketin johdolle), häntä ei kiinnosta se, miten vittumaista ja stressaavaa oma työsi on näin joulun alla eikä hän ainakaan jaksa kuunnella väsyneitä vitsejäsi siitä, että ruokaostoksia ei saa laitettua verotukseen (kun hän ystävällisesti tarjoaa sinulle kuittia).
#5 Vaikka pinnaa kiristää, muista kuitenkin asiallinen käytös kassalla. Hymyile kassahenkilölle, kiitä, toivota vaikka tsemppiä joulun loppurypistykseen! Huolehdi myös, että sinulla on tarpeeksi käteistä tai riittävästi saldoa pankkitilillä. Tämä aika vuodesta on väärä hetki alkaa maksaa osa ostoksista pullolapuilla, osa käteisellä ja loput tililtä. Ja kun se tilin saldo ei siltikään riitä, tämä on väärä hetki alkaa arpoa pakatuista ostoskasseista pois tuote, jonka jälkeen saldo tilillä riittää.

Tämän postaus on kirjoitettu ihan omien havaintojen pohjalta, perustuen empiiriseen tutkimukseen. Itse kävin kaupassa kolmen pintaan, tosin en (tällä kertaa) jäänyt kenenkään tuttavan kanssa suustani kiinni käytäville, enkä käynyt töistä väsyneenä ja nälkäisenä kitisevän piltin kanssa (koska on vapaapäivä ja lapsikin lähestyy teini-ikää, joten hänkään ei kulje enää juurikaan mukana). Tällä kertaa en myöskään maksanut pullolapuilla, käteisellä ja kortilta enkä lohkaissut kassaneidille mitään "nerokasta". ;)
Stressitöntä joulua kaikille, olitpa sitten kaupan asiakas tai työntekijä!
Tunnisteet:
hermot,
hyllyjen väli,
jouluhässäkkä,
kuulumiset,
kärryt,
käytävät,
lapset,
lähikauppa,
market,
nälkäinen,
Prisma,
väsynyt
sunnuntai 18. joulukuuta 2016
4. adventtisunnuntai
Jouluun on vajaa viikko aikaa. Ihan eksaktisti ilmaistuna, viikon päästä vietetään joulupäivää. Mutta koska me suomalaiset olemme "aattoihmisiä", voidaan ajatella, että jouluun on vajaa viikko. Ai mitä "aattoihmisiä"? Tarkoitan sitä, että suomalaiset juhlivat kaikki juhlat aattoina: juhannusaattona, vappuaattona, jouluaattona... ja aattoa seuraavana pyhänä kärsitään "hang overista" (tuo oli pienet sarventyngät otsasta pilkistäen kirjoitettu). Pääsiäinen ja itsenäisyyspäivä taitavat olla ainoita päiviä, jotka juhlitaan silloin, kuin kuuluukin. Muualla joulua viettävistä maistahan joulupäivä on nimenomaan "se" päivä! Mutta ei suinkaan Suomessa! Jouluaatto on "se" juttu. Isälläni on tapana sanoa (oli jo silloin, kun olin lapsi) joululahjojen avaamisen jälkeen "No nyt se on joulu ohi." Tavallaanhan hän oli siinä ihan oikeassa.
Niin tai näin, joulu tulla jollottaa. Laittelin vähän joulua kotiin. Mutta en kovasti. Poika alkaa olla jo sen ikäinen, ettei järkyttävää lahjakasaa kaipaa, vaan on tyytyväinen esim. siihen, että sai jo ennen joulua uuden tietokoneen. Ja jos ei edes kotona olla ainakaan koko joulua, niin mitä hyötyä on laitella kovasti? Minä nimittäin olen vakaasti päättänyt, että joulun aikaan käydään yö, kaksi olemassa maalla mun lapsuuden kodissa. Nämä mun miehet vaan eivät ajatusta sinällään kovasti arvosta, koska siellä "tundralla" ei netti oikein meinaa toimia. Mies uhakasi jopa, ettei lähde ollenkaan! Mutta en osta tältä istumalta - kun lähdetään, lähdetään koko porukka. Ja piste. ;)
Niin siis, laittelin joulua. Vähän jouluvaloja ja koristeita sinne tänne. Meillä ei edes tänä jouluna ole kuusta! Mutta ei hätää, meillä on joulukoivu! :D
Jokainen pipareita tehnyt tietää, että parhaita ne on taikinana. ;) Niinpä en eilen illalla malttanut odottaa, vaan avasin toisen paketin ja koemaistoin. Ja täytyy sanoa, että ihan sairaan hyvää taikinaa! Minusta huomattavasti parempaa, kuin Myllyn Paras tms. Tuo Kotimaista-taikina ei janottanutkaan ollenkaan niin paljon, kuin edellisvuosien taikina. XD Samaa sanoi myös poika tänään, kun taikina tehtiin pipareiksi.
Kaverukset |
Piparit |
"Joulukoivu" |
Kävimme siis ostamassa tuollaisen "valopuun". Alunperin tarkoitus oli ostaa valokuitukuusi, mutta eihän niitä sitten löytynyt ko. kaupasta. Niinpä otimme mukaan tuon koivua muistuttavan kapineen. Kaunishan se on jo sinällään, mutta vähän piti kuitenkin (joulun kunniaksi) ympärille kieputtaa koristeköynnöstä. :) Siitä tuli ihan hauska!
Pojan huoneen kuusi |
Pojan huoneeseen on ostettu jo jokunen vuosi sitten pieni pöytäkuusi. Kasasin ja koristelin sen eilen illalla. Eipä tuollaiseen pikkukuuseen paljon koristeita mahtunut, mutta yhden 3 metrin sinisen koristenauhan ja siniset led-valot kieputin kuuseen. Siitäkin tuli ihan nätti. Toki sinistä harmoniaa ehkä vähän häiritsee huoneen ikkunassa olevat, äitini tekemät punaiset kellovalot (niistä olen kertonut jo aiemmin). Lisäksi silittelin pöydille ja tasoille joululiinoja ja sitä rataa.
Tänään leivottiin pipareita. Ostin eilen valmiin taikinan, niin kuin edellisinäkin vuosina. Nyt pakastealtaaseen oli tullut uusi taikina, Kotimaista. 500 grammaa maksoi Prismassa n. 1,50 €.
Kotimaista-piparkakkutaikina |
Joulunodotuksen kohokohta - ainakin omasta mielestäni |
Muistan omastakin lapsuudesta, että piparien tekeminen oli tosi nastaa hommaa - joulunodotuksen kohokohta! Äiti tosin teki itse taikinan, jota sitten piti käydä vähän väliä jääkaapista närppimässä, kun taikina oli tekeytymässä. Oli tänään jännä huomata, miten pian 13 täyttävä jälkikasvun edustaja teki innoissaan pipareita. Ja söi taikinaa! :D Pari pellillistä pipareita kilosta taikinaa... Tai no, me ei tehny pipareita, vaan pumpernikkeleitä. Jokainen on varmaan lapsuudessaan ainakin kerran syönyt tuota vaaleanpunaisella kuorrutteella päällystettyä, ovaalin muotoista, kovaa ja paksua "piparkakkua". Omassa lapsuudessa se oli harvinaista herkkua - joskus, mutta todella harvoin, kävin äitin kanssa paikallisessa leipomossa "kahvilla", jolloin sain pumpernikkelin ja pillimehun. :)
Se oli kauppareissujen kohokohta!
Paistoa vailla |
Itseasiassa mies ehdotti mulle, että tehkää pumpernikkeleitä (ohje). Niinpä taikinaa ei kaulittu yhtä ohueksi, kuin pipareita tehdessä ja paistolämpötila ja -aika oli ihan eri. Kun piparit yleensä poltetaan, vaikka tuntuu ettei ne ehdi edes uunissa käydä, näitä sai paistaa 10 min. Tulihan niistä aika paksuja, kun uunissa vielä kohosivat! Mutta kai ne ihan hyviä on, kun poika on niitä pelliltä ronkkinut vaikka sen sata kertaa olen kieltänyt!
Eivät palaneet ja paksuutta riittää |
Mutta jotta jotain jouluperinnettä kunnioitettiin, tehtiin pumpernikkelit piparimuoteilla. Tehtii ukkoja, akkoja, enkeleitä ja possuja. Täytyy tässä illan "kähmässä" vielä kuorruttaa ne, kun ovat nyt kunnolla jäähtyneet ja kaupastakin muistin ostaa tomusokeria. Ostin muuten kaakaon makuista, joten laitan kommenttia myöhemmin, minkälaisia niistä sitten lopulta tuli.
Kranssi |
Yllä olevassa kuvassa on muuten äitini tekemä kranssi. Runko on styroxrengas. Enempää en sitten tiedäkään kranssin teosta. Kai nuo kangaskappaleet on jotenkin neulalla tökitty styroxiin. Kranssi on myös mummon peruja (kuten punaiset kellotkin) ja on roikkunut väliovessamme useamman vuoden. Ulko-oveen en tuota ole halunnut laittaa kahdestakaan syystä: Kankainen kranssi on liian arka säille ja tunnearvoltaan se on liian arvokas annettavaksi pitkäkyntisille.
Kuorrutetut piparit |
Tunnisteet:
aatto,
adventtisunnuntai,
joulu,
joulukoivu,
jouluvalot,
koriste,
koti,
kranssi,
kuusi,
lahja,
lapsuuden koti,
piparit,
piparkakku,
poika,
pumpernikkeli,
taikina,
tietokone,
valopuu
lauantai 10. joulukuuta 2016
Mennään sänkyyn...
...eli tervetuloa meidän makuuhuoneeseen ja etenkin aviovuoteeseen. ;) Meillä on ollut monenlaisia makuusijoja vuosien varrella. Alunperin, kun muutin mieheni yksiöön, unta otettiin puurunkoisella vuodesohvalla. Senhän varmaan jokainen arvaa, miten tuolle sängylle kävi, kun vastarakastuneet siinä öitään viettivät? ;) Kun muutettiin ensimmäiseen yhteiseen asuntoon, ostettiin muistaakseni joltain tuttavalta tai kaverilta vähän käytetty Hästens, tai sellaisena se meille myytiin. Niin tai näin, se sänky palveli meitä vuosia, ostettiin runkopatjoten päälle vain vaahtomuovipatjat ja avot!
Nykyisessä asunnossa asuessa mies sai päähänsä, että haluaa vesisängyn! Ah, tuon ihanan kasarisängyn, jossa "joka kolmas aalto oli ilmainen". :D Kappas vaan, löydettiinkin sellainen, aito 1980-luvun vesisänky! Myyjän kanssa vaihdettiin sängyt päittäin, meille vesisänky, heille meidän Hästens. Eikä sillä, vesisänky oli ihan hillittömän hyvä sänky nukkua! Kaiken lisäksi se oli lämmin, kiitos vinyylipatjan alla olleen lämmittimen. Oli aika luonnollista, että vesisänkyyn oli koirilta pääsy kielletty.
Sekin punkka palveli meitä jonkun vuoden. Jossain vaiheessa aloin ihmetellä, miksi mun iho "värisee" sängyssä ollessa?! Ja vesisänkyähän piti huoltaa: Aika ajoin patjan sisään kipattiin pullollinen patjalle tarkoitettua levämyrkkyä ja pari kertaa vuodessa patja piti tyhjentää kokonaan (sekin oli omanlaisensa operaatio). No, muuan tyhjennyksen yhteydessä sitten huomattiinkin, että lämmitin oli mennyt oikosulkuun ja polttanut vinyylipatjaan pienen reiän. Tämä mun ihon "värinä" johtui siis siitä, että lävitseni kulki jonkinlainen sähkövirta aina, kun makasin sängyssä.
Mutta mistä ihmeestä taiomme hajonneen vesisängyn tilalle uuden vuoteen? Viikonpäivään en muista, mutta kesäilta oli. Yhtäkkiä muistin, että silloinen työkaverini oli hiljattain muuttanut yhteen miehen kanssa, joten soitto hänelle. Ja kyllä! Hänen vanha runkosänkynsä oli, kuin olikin hänellä varastossa. Huh! Eikä sänkyä tarvinnut edes kovin kaukaa hakea. Niin sitä sitten tuotiin Ooppelissa, takaluukku auki, pari kappaletta runkopatjoja meille ja tuleva, sekä seuraavatkin yöt, oli pelastettu.
Nämä runkopatjat palvelevat meitä edelleen! Alunperin niiden päälle heitettiin Hänstensin petauspatja, koska vesisängyn myyjä ei petaria halunnut. Vuosia nukuttiin runkopatjoilla, joiden päällä oli leveä petari. Tyynyjä tuli vuosien aikana ostettua jokunen. Ja joitakin vuosia sitten ostimme runkopatjojen päälle Dreamzonen vaahtomuovipatjat. Vanha petari kuului sänkykokonaisuuteen edelleen.
Jotenkin alkoi tuntua siltä, että sängyssä on jokin pielessä. Mulla särki usein aamuisin päätä ja mieskin valitteli selkä-, hartia- ja niskakipuja. Uudesta sängystä olen haaveillut jo vuosia, mutta ne on melko hinnakkaita... Ajattelin, että hankin itselleni ainakin uuden tyynyn - että lähdetään uudistamaan sänkyä "tyyny kerrallaan". Niinpä marssin noin kuukausi sitten JYSKiin testaamaan patjoja ja tyynyjä, olinhan haaveillut "älyvaahto"tuotteista jo vaikka mitenkä kauan! Pari tuntia liikkeessä vierähti, vaan löysinpäs itselleni mieluisen patja-tyyny -kombon. Mainittakoon vanhoista tyynyistä vielä sen verran, että ne oli ihan mahtavat - uutena. :D
Nykyisessä asunnossa asuessa mies sai päähänsä, että haluaa vesisängyn! Ah, tuon ihanan kasarisängyn, jossa "joka kolmas aalto oli ilmainen". :D Kappas vaan, löydettiinkin sellainen, aito 1980-luvun vesisänky! Myyjän kanssa vaihdettiin sängyt päittäin, meille vesisänky, heille meidän Hästens. Eikä sillä, vesisänky oli ihan hillittömän hyvä sänky nukkua! Kaiken lisäksi se oli lämmin, kiitos vinyylipatjan alla olleen lämmittimen. Oli aika luonnollista, että vesisänkyyn oli koirilta pääsy kielletty.
Sekin punkka palveli meitä jonkun vuoden. Jossain vaiheessa aloin ihmetellä, miksi mun iho "värisee" sängyssä ollessa?! Ja vesisänkyähän piti huoltaa: Aika ajoin patjan sisään kipattiin pullollinen patjalle tarkoitettua levämyrkkyä ja pari kertaa vuodessa patja piti tyhjentää kokonaan (sekin oli omanlaisensa operaatio). No, muuan tyhjennyksen yhteydessä sitten huomattiinkin, että lämmitin oli mennyt oikosulkuun ja polttanut vinyylipatjaan pienen reiän. Tämä mun ihon "värinä" johtui siis siitä, että lävitseni kulki jonkinlainen sähkövirta aina, kun makasin sängyssä.
Mutta mistä ihmeestä taiomme hajonneen vesisängyn tilalle uuden vuoteen? Viikonpäivään en muista, mutta kesäilta oli. Yhtäkkiä muistin, että silloinen työkaverini oli hiljattain muuttanut yhteen miehen kanssa, joten soitto hänelle. Ja kyllä! Hänen vanha runkosänkynsä oli, kuin olikin hänellä varastossa. Huh! Eikä sänkyä tarvinnut edes kovin kaukaa hakea. Niin sitä sitten tuotiin Ooppelissa, takaluukku auki, pari kappaletta runkopatjoja meille ja tuleva, sekä seuraavatkin yöt, oli pelastettu.
Nämä runkopatjat palvelevat meitä edelleen! Alunperin niiden päälle heitettiin Hänstensin petauspatja, koska vesisängyn myyjä ei petaria halunnut. Vuosia nukuttiin runkopatjoilla, joiden päällä oli leveä petari. Tyynyjä tuli vuosien aikana ostettua jokunen. Ja joitakin vuosia sitten ostimme runkopatjojen päälle Dreamzonen vaahtomuovipatjat. Vanha petari kuului sänkykokonaisuuteen edelleen.
![]() |
Tässä vanha sänkykokonaisuus: Alimpana runkopatja(t), keskellä Dreamzone-vaahtomuovipatja(t) ja päällimmäisenä ikivanha Hästensin petauspatja |
JYSKistä tarttui matkaan Wellpurin Husnes -tyyny. En ole sitten muuten ikinä nukkunut niin hyvin, kuin tuolla tyynyllä! Suosittelen! Mieheni jatkoi niska- ja hartiakivusta valittamista, joten ehdotin hänelle, että testaa mun uutta tyynyä. Väitti, ettei hän sillä osaa nukkua, kun on aina tottunut nukkumaan korkealla päänalusella (hän siis nukkui kahdella tyynyllä, joista toinen oli 10 cm korkea, toisen tyynyn hän myttäsin tämän tyynyn alle). Ja pyh! Otin mieheltä pois vanhan, korkean tyynyn ja annoin Husnesin tilalle. Hän halusi kuitenkin Wellpurin alla pitää ohuempaa vanhaa tyynyä. Kun seuraavana aamuna kysyin mielipidettä tyynystä, vastaus oli jotain ympäripyöreää. Mutta iltapäivällä hän kuitenkin sanoi, että käydään ostamassa hänellekin sellainen tyyny! :D
![]() |
Meidän molempien tyynyt on muotoiltu. Mun tyynyn, joka on kuvassa päällimmäsenä, korkeutta voi myös säätää |
![]() |
Takana Wellpur Husnes, edessä Wellpur Fana |
Ihan samanlaista tyynyä ei miehelle ostettu, mutta Wellpur kuitenkin. Hänen tyynynsä on Fana. Eipä noilla tyynyillä taida juuri muita eroavaisuuksia olla, kuin se, että Husnesin korkeutta voi säätää memory foam -levyillä ja Husnesin päällinen on käsitelty antibakteerikseksi. Fanan päällisen voi pestä.
Ja ai mualima, miten hyvin se onkin nukuttanut! Mutta edelleen sänky suorastaan vaati jotain modausta. Mulla kummitteli edelleen mielessä Wellpur -patja. Mies löysi kuitenkin jostain internetin ihmeellisestä maailmasta jonkun, joka luopui muuton vuoksi yli 400 euron patjakokonaisuudesta! Ja tänään tämä patjakokonaisuus muutti 80 €:lla meille! Patjoina 2x 80 cm Ikean Sultan -lateksipatjaa ja päällä 160 cm Wellpur-petari!
![]() |
Ikea ei enää myy patjojaan Sultan -nimellä |
Ikea on vaihtanut patjojensa merkkiä, eli Sultania sieltä ei enää saa. Luulen, että nämä meidän Sultan Fonnes -patjat vastaavat tällä hetkellä myynnissä olevia MORGEDAL lateksipatjoja. Toki en voi ihan täysin varma asiasta olla. Päivällä, kun hirveällä tohinalla uudistin meidän sänkyä, en tietenkään tullut katsoneeksi, mikä kaikista Wellpur -petareista meillä on. Mutta petari tuntui kädessä ihan yhtä mukavalle, kuin nuo Wellpur -tyynytkin!
![]() |
Modattu sänkykokonaisuus: Alimpana edelleen vanhat runkopatjat, keskellä Ikean Sultan Fonnes -lateksipatjat ja päällä Wellpurin petauspatja. Petarin päällä ohut, froteinen patjansuojus. |
Patjojen mukana tuli myös froteinen patjansuojus, mikä ainakin taloudessa, jossa on tasaisin väliajoin juokseva narttukoira, on erittäin hyvä! Kyllähän tuo patjansuojus on huomattavasti helpompi pestä, kuin petarin päällinen.
Voi että! Tuskin maltan odottaa, että pääsen illalla saunan jälkeen köllähtämään puhtaaseen ja modattuun sänkyyn! Hyvää yötä!
Tunnisteet:
1980-luku,
Hästens,
Ikea,
JYSK,
koira,
punkka,
runkopatja,
Sultan,
sänky,
tyyny,
vaahtomuovipatja,
vesisänky,
vinyylipatja,
Wellpur
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)